Kuvia häkkielämästä

Veloenan kuvia häkkieläimistä:

Homo sapiens dodoensis caged in zoo

Matti & Ella caged.

Animals of zoo

Matin kuvia häkkeilijöistä:

In the Cage

Sitting and looking imbecile

Green Creature

Prisoners

Prisoners (II)

Ihmisen eläimyys

Kaikille häkkeilijöille esitettiin neljä ihmisen eläimyyteen liittyvää kysymystä ja seuraavien vastausten julkaisemiseen saatiin heiltä lupa:

Ella: Missä tilanteessa huomaat, että olet eläin?

Veloena: Heti kun tulee nälkä ja jano.
Mikko: Tää oli perhetilaisuus, eiks vaan?
Matti: En mä ole huomannut olevani eläin koskaan.
Viive: Ajoittain pimeässä.
Harmonia: Kun olen kipeä.
Ella: Mulla on vähä sama juttu. Sillon ku mulle tuli B12-vitamiininpuutosanemia, ni mä tajusin, miten paljo on kiinni siitä yhestä vitamiinista.
Timo: Mun on vaikea vastata silleen totuudenmukaisesti. Aika pienenä sen on ainakin jollain tasolla tajunnut. Ehkä mä oon lukenut kirjasta, että ihminen on eläin. Kokemus on vain huono korvike tiedolle, joka on jossain systeemissä esiteltynä. Kokemuspotentiaali on kuitenkin hyvä asia elämässä.
Synkronia: En mä tiedä. Kyl mä varmaan oon ollu aika iso, ku mä pystyn muistamaan keskustelua, et ihmisetkin ovat eläimiä.

Ella: Mikä eläin olisit, ellet olisi ihminen?

Matti: Mua kiinnostaa panspermiateoria, ja mä haluaisin olla joku sienen itiö sieltä kasvin ja eläimen välimaastosta. Leijuisin ulkoavaruudessa ja odottaisin uutta planeettaa.
Mikko: Mikä eläin? Leijona. Se on mun horoskooppimerkkini.
Viive: Mä haluisin ehkä olla se valosuukala, mut lasketaanko se sit semmoseks eläimeks?
Veloena: En mä oikeen tiedä. Mä oon tehny viime aikoina niin monta muodonmuutosta. Mä luulen, et mä olisin kuitenki lassie. Samalla tavalla ääliö.
Harmonia: Varmaan joku tallustelija metsässä. Sil ei ois niin väliä, oisko se karhu, susi vai siili. Toisaalta ku mä näin äsken ton saukon, ni se oli aivan ihastuttava. Joo, saukko.
Timo: Hmm, mikähän olisin. En kyllä yhtäkkiä osaa sanoa. Hmm... tommonen, tommonen, tommonen. Mä melkeen voisin kuvitella olevani joku tollanen kissaeläin. Toisaalta monet on sanonu, et mä näytän pikku apinalta, puoliapinalta. Ehkä vaihteeks olis kivaa kiipeillä. Se olis vähän erilaista. Kissakin kiipeilee puissa. Mä en oo ollenkaa tarpeeks kiipeilly puissa lapsena.
Synkronia: Saukon elämä vois olla ihan mukavaa. Ne vaan laskee mäkeä ja syö.

Ella: Miksi eläimiksi sinua on nimitetty?

Matti: Miksipä ei?
Mikko: Sika ja pupu ainakin ensimmäisinä tulee mieleen.
Viive: No ei mul tuu mieleen ku silli. Varmaan joksku muukski. Sumopainija - onko se eläin?
Veloena: Kuka sua on sanonu sumopainijaks?
Viive: Jotku tytöt ala-asteella, jotka oli balettitanssijoita. Sit mua haukuttiin liikkuvaks lihatiskiks.
Veloena: Ainakin räkätiks ja puluks mua on sanottu ja oravaks ja hamsteriks. Sit koulussa mua on sanottu hevoseks. Ja lehmäks itse asiassa myös. Vitun lehmä on aika yleinen, mut en mä tiedä, onks se vitun niinku adjektiivi- vai genetiiviattribuutti. Ja madoks.
Matti: Aioks sä laittaa noi nettii? Laita sinne, et A. K. nimitti mua silmälasikäärmeeks.
Ella: Ai niin, muaki sanottiin esikoulussa käärmeeks, ku mul oli sellaset vaatteet.
Harmonia: Särjeks. Semmoset pahat pojat kutsu mua aina särjeks, ku mul on tällaset isot silmät. Mikskä muuks sua itteäs on nimitelty?
Ella: Koulussa yks opettaja vertas mua koiraan.
Harmonia: Miks?
Ella: En mä tiiä, kai mä olin jotenki vilkas. Se vertas yhtä toista tyttöä kissaan ja kolmatta kanaan. Sit ne koulutoverit alko haukkua mua bullterrieriks.
Timo: Mua on joskus nimitetty, noh, hmm, yks kaveri lukioaikana väitti, et mä näytän pandakarhun ja bulldogin risteytykseltä. Jostain puoliapinoista on ollu puhetta, joku tollanen maki tai sen tyyppinen. Öh, nuuskiva koira. Semmonenki mä oon muuten. Lapsena ku kysyttiin, mikä eläin mä haluaisin olla, ni pöllö oli sellanen.
Synkronia: Lehmäks ainakin, mut se oli ihan idiootti äijä. Mielenkiintosta. En mä tiedä, olisko mulla ollu esimerkiks lapsena mitään erityistä lempinimeä. No varmaan myös pupuks. Tää on tää perinteinen. Ja apinaks sanottii mun siskoa.

Ella: Miksi eläimiksi olet itse nimitellyt muita?

Veloena: Mä oon nimittäny pöllöks, kissaks, naaliks, ilvekseks, avosetiks, snupsiks, strutsiks, nokkasiiliks.
Viive: Ja hylje.
Veloena: Nimenomaan hylje.
Viive: No varmaan sika ja pupu on ne yleisimmät.
Veloena: Mä nimitin yhtä mun entistä pöllöks, mut se loukkaantu ihan hirveesti. Mölyapina on kans yks, mitä mä oon käyttäny. Lypsykone on kans yks. Se ei oo eläin, mut se liittyy eläimeen.
Viive: Niin ja harakaks ja kanaks, tietysti.
Mikko: En mä nyt tiedä. Ei tuu mieleen.
Matti: Ötökkää mä oon käyttäny.
Ella: Kenestä?
Matti: Parempi jättää sanomatta.
Mikko: Niin joo, lapsista mä oon käyttäny toukkaa.
Veloena: Nii joo, siihen mun listaan voisit lisätä, et mä oon käyttäny rukoilijasirkkaa.
Matti: Oon mä mölyapinaaki käyttäny. Entä ite?
Ella: En mä muista, oonko mä ketään ihmistä ikinä nimittäny mikskään eläimeks. Ai niin, pienenä mä olin kuulemma sanonu mun siskosta, et Saara on pieni siili. Sit joskus koulussa pojat äänteli niin ku nyt noi linnut, ja mä sanoin, et ku sulkee silmät ni vois luulla, et on eläintarhassa.
Harmonia: Ei tuu mieleen mitään.
Timo: Jaa-a, koulussa kyllä opettajia nimiteltiin vaikka mikskä. Huuhkaja, lehmä, rotta, rusakko. Ei ne nimet ollu mun keksimiä, mut saattaa olla, et mä olen tullu niitä käyttäneeksi jonkin verran. Yleensä ne liitty jotenki ulkonäköön, eikä ne ollu kovin mairittelevia.
Synkronia: No vaikka miks. Varmaan ainakin noiks, miks muaki on nimitetty. En mä nyt osaa oiken keskittyä.

”Me ollaan Homo sapienseja!”

Toisena pääsiäispäivänä aurinkoinen sää sai aluksi vieraat hilpeälle mielelle. Illemmalla alkoi kuitenkin sataa, ja ihmiset karkasivat tarhastaan hieman ennen neljää.

Vieraat ehtivät kommentoida dodoihmisiä esimerkiksi seuraavasti:

Lajiesittelyssä Homo sapiens.

Täällä on kaksi ihmistä. (vaari)

Tääl on ihminen.

Tääl on nää tyttö ja poika. (poika)

– Dodo. Le dodo a disparu, hein?
– Ce n’est qu’une manifestation artistique.
– Regardez bien ! Le dodo pousse une pierre.
– Mais oui, le dodo est bien vivant.

Mitä ne tekee? (lapsi)

– Miten tonne pääsee? (lapsi)
– En tiedä, ne on siinä näytillä kanssa. Ihmisiä. (äiti)

Onks teil joku juttu täs? Kokous kello 12. Näil on joku kokous. Ei koske meitä. (mies)

– Vammasia on ollu pupuja. (lapsi)
– Tule! (isä)

– Ihmisiä. (nainen)
– Homo sapiens. Ihminen ei ole uhanalainen laji. (mies)

Täs on ihmisiä. Homo sapiens.

Moi!

Ihminen. Homo sapiens. Varmaan stressaavaa, ku toi yks joutuu kävelemään ympyrää.

Tääl on ihmisiä! Siin lukee oikeasti, et Homo sapiens.

– Löyty joku! (äiti)
– Mitä toi on? Toi on joku vehje. Kukahan toi on? (pienempi tyttö)
– Istukaamme tähän penkille. (isompi tyttö)
– Hei! Mikä tää on? (pienempi tyttö)
– Lajiesittelyssä Homo sapiens eli ihminen. (äiti)
– Me ollaan Homo sapienseja. (isompi tyttö)

– On hauska nähdä, kun tässä tarhassa on eläimiä. Hauska nähdä! (eläkeläisherra)
– Homo sapiens. (eläkeläisrouva)

Täs on Homo sapiens lajiesittelyssä. Käydään kattomas, mitä siin lukee. Laji on hyvin sopeutuvainen. Se on kasvattanut mahdollisuuksia kasvattaa populaatiokokoaan. Lajin yksilömäärä onkin kasvanut räjähdysmäisesti lyhyessä ajassa. Hauskaa. (äiti)

– Lajiesittelyssä Homo sapiens eli ihminen. (äiti)
– Mitä toi on? Ei siel oo mitää. (tyttö)

– Homo sapiens. Tänään on maanantai. Eläinten viestintä. Paljo kello on? (mies)
– Puol yks. (nainen)
– Puolen tunnin päästä syöminen ja syödyksi tuleminen.
– Hah, hah, hah!

Ei tääl oo mitään eläimii. (teinityttö)

Kai sä tiedät, mikä toi on? Se on ihminen. (isä)

– Ihmisenä häkissä – historiaa ja hypoteeseja. Nää onki jännästi näkyvillä, ettei ne piiloudu niin ku noi muut eläimet. (nainen)
– Aika hauskasti. (toinen nainen)

– Sirkku katos, mikäs eläin tääl onkaa? (nuori nainen)
– Ihminen. (toinen nuori nainen)

Kaks ihmistä istumassa. No, toi oli vähän höpö juttu. (äiti)

– Täs pitäis olla nelonen – naali. Ei noi oikeen naaleilta näytä. Hah! (äiti)
– Naali. Ei noi oo naaleja ku ihmisiä. (tyttö)

Mitä siel on? Mitä te teette? Mitä te teette? (poika)

– Onks tääl jossain muka dodoi? Onks noi dodoi? (poika)
– Dodo on kuollut sukupuuttoon. (tyttö)

– Nosta mua! En mä nää. (tyttö)
– Et sä ymmärrä! Noi ihmiset on kauriita. (isä)

Kato, tääl on ihmisiä häkissä. Ihmisiä häkissä. (isä)

– Katos, mitäs tääl on? (isä)
– Mitä noi tekee? (poika)
– Tässä lukee: lajiesittelyssä Homo sapiens.
– Mikä Homo sapiens?
– Homo sapiens tarkottaa, että viisas ihminen.
– Ai toi (hämmästyneesti)?
– Niin. Siinä on viisas ihminen, joka kirjottaa.

– Ahma. (tyttö)
– Ei oo. (toinen tyttö)
– Mikä toi sit on?

Tääl on tyttöjä näytteillä. (mies)

– Kato, ihmisiä! (tyttö)
– Montakohan kertaa ne on kuullu sen jo? (isä)

– Tääl on ihmisiä häkissä. Ooks sä ennen nähny? (isä)
– En! (poika)

Miten noi saa olla tuolla? (tyttö)

Siin on, kuulkaa, ihmisiä häkissä.

Ai, täs ei ollu tehtävää. (äiti)

Hehhehhehhehheh! Kerrankin ihmiset esittelyssä! Hehhehhehhehheh! (äiti)

Siellä on ihmisiä täällä yhdessä häkissä.

Ette te oo nähny naalia?

Mis on naali? (tyttö)

Här är människor. Vi har mött dem tidigare, eller hur? (isä)

Tääl on tämmösiä valaita sitte. Homo sapiens. Mitähän tuo on?

Lajiesittelyssä Homo sapiens.

”Tylsempiä kuin paviaanit!”

Ensimmäisenä pääsiäispäivänä häkki-ihmiset kirvoittivat vierailta muun muassa seuraavat lausahdukset:

Saakohan noita rapsuttaa? (äiti)

Onhan täällä ihmisiäkin. (lapsi)

Häkki-ihmisiä. Hienoa! (poika)

Noi ei oo ainakaan eläimiä. (tyttö)

Äiti, tuolla on ihmisiä! – On vai!

Mitä noi tekee tuolla häkissä? (lapsi) – Pitää kysyä. Mitä te teette siellä? Ai, ne ei saa puhua.

Hei! Ihmisiä on laitettu koppiin! – No voi hyvänen aika sentään.

Homo sapiens.

– Hei! Tulkaa, tytöt, kattoon. Oona, kato! (isä)
– Tiedäks sä, mitä ihmisiä nää on?
– Ne on ihmisiä. Ku ihminenki on yks eläin. Eläin muiden joukossa.
– Miks ne on siellä?
– Se on varmaan olevinaan vitsikästä. (äiti)
– Se on sellanen vitsi.

Oih! Täällähän on söpöjä eläimiä. (äiti)

– Mitäs eläimiä ne on? (äiti)
– Niin missä? Äiti, nosta mua. (poika)
– Mitäs siinä häkissä on?
– Ihmisiä.
– Niin on. Hyvä.

– Mitä nää on?
– Se on ihminen.

– Miten noi on tonne päässy? Häh? (poika)
– Siellähän on ovi. (äiti)
– Nii mut miten ne on päässy siitä ovesta?

Tääl on eläimiä. (lapsi)

Apua! Mitäs eläimiä täällä on? Ahaa. Homo sapiens. Ihminen ei ole uhanalainen laji. (äiti)

Täälki on pöllöjä. (poika)

Tuu kattomaan! Tääl on ihmisen lajiesittely. Voi niitä, niil on kylmä varmaan. (Äiti lukee ihmisen lajiesittelyn. Lapsi nauraa.)

Miten noi on menny tonne? Onkohan ne kiivenny aidan yli? (poika)

– Mikäs täällä on esittelyssä? (isä)
– Ei näy mitään. (lapsi)
– Ei nähty ruokinta-aikaa. (äiti)
– Mutta kun ei täällä näy mitään eläimiä. (lapsi)
– Ei näy. Ihmisiä vaan. (äiti)

Dodo, mikäs se nyt sitten on? Esittelyssä ihminen.

– Nää on jotain alkukantasia eläimiä. Mä en oo koskaan nähnytkään. Älkää laittako kättä sinne. Ne voi puree. Mitähän ne oikeen on? (äiti)
– Ne on ihmisiä. (lapsi)
– Ehei. Ei ne ihmisiä ole. Varo nyt, ettei ne nappaa sua sinne joukkoon.
(Äiti lähtee kävelemään ahmatarhalle, mutta lapsi jää tuijottamaan lajitovereitaan.)
– Toi on kaikkein kiinnostavin paikka. (äiti)
– Äiti oikeesti, mitä ne tekee?
– Ne kiertää ympyrää.

Tsin tsin tsin tsan tsin. (lapsi)

– Miten noi on tonne päässy? (lapsi)
– Se on joku juttu – tuu, mennään. (äiti)

Ne on varmaan mennyt ton aidan yli ja hypänny sinne. (lapsi)

– Ihminen ei ole uhanalainen laji. (äiti)
– Ei vielä. (isä)
– Ne tekee samoja juttuja ku kotonakin.

Dodo. Dodo on semmonen sukupuuttoon kuollu eläin.

– Siellä oli, kuule, ihminen.
– Ihminen! (lapsi)

– Kuinka tonne pääsee? (poika)
– Täällä on ihminen. Oletko ennen nähnyt? Muistatko, kun oli se kaikkein vaarallisin eläin (*)? Näkiks Eemeli? (äiti)

(*) Viittaa dodolaisten suunnittelemaan rastiin, jossa luukun takana on ”maailman vaarallisin eläin” – toisin sanoen katselija itse peilin heijastamana.

Ne on varmaan koko talven istunu tossa. Näyttää aika apaattisilta, niin kun noi muutki eläimet. Aika pienet tilat. Aika vähän virikkeitä. Onhan niillä toi Tjäreborgin lomaopas. Se antaa toivoa. Nyt sitä alko ujostuttaa, ku me pilkattii sitä. Se menee piiloo. (isä)

– Onks siellä jotain eläimiä? (lapsi)
– Ei ole uhanalainen laji. Saakohan sitä ruokkia?
– Nää ei oo varmaan vaarallisia.
– En tiedä. Älä mee lähelle.

Onkohan noi ruokittu jo?

Aurinkomatkojen lomaopas.

Joo, hymyilyttää. Huomaa kyllä. (poika)

Ne on vähän. (poika)

Ne syö paketista keksejä.

Siistejä eläimiä. (poika)

Ihmisiä häkissä. Ootkos nähny ennen tällä lailla ihmistä? Miltäs tuntuu olla pidempään niin ku eläimet näytillä häkissä? (äiti)

Ota kuva. Sä sanoit, että kaikista eläimistä. (mies)

– Mikäs eläin siellä, Jani, on?
– En mä tiedä.
– Etkö tiedä? Ihminen.

Dodo ei elä enää. Dodo on kuollut.

Kato, ihminen!

Kuule, ihminen!

Mitäs täällä on? Tämmöstä.

– Onko teillä mitään virikkeitä siellä? On – lehtiä ja kännykkä.
– Ei ne kommunikoi. Ne ottaa aurinkoa.
– Paviaanit oli paljon hauskempia.

– Voisko tommosen ottaa kotiin? (äiti)
– Ei. Miks? (lapsi)
– Ne on ihan selvästi Tampereelta, ku tuolla lukee Moro. Se on Tampereen teemapipo.

Toi on vähä pieneks jääny toi toinen. (mies)

Ei tollanen aita Mattia pidä. (Timo)

Tämmösiä eläimiä. Aika erikoisia.

Eläinsuhdekepi

Yleisön nähtävillä oli myös häkissä kokoontuneen eläinsuhdekepin ohjelma:

Sunnuntai

11.00 Ihmisenä häkissä – historiaa ja hypoteeseja

12.00 Drontti-lehden toimituksen kokous

14.00 Ihmisen eläimyys

16.00 Ihmisenä häkissä – kokemuksia

Maanantai

11.00 Eläinten viestintä

13.00 Syöminen ja syödyksi tuleminen

14.30 Eläimet kulttuurissa

16.00 Ihmisenä häkissä – kokemuksia

Keskustelunaiheet innoittivat pohtimaan muun muassa sitä, mitä yhteistä on tehoeläintuotannolla ja kasvatusinstituutioilla, mihin käyttöön eläinten ystävän pitäisi testamentata kehonsa ja millaista on lintujen filosofia.

Monista muistakin aiheista ehdittiin häkkipäivinä keskustella – lempipuista aina italialaisten poliittisiin asenteisiin.

Ihminen ei ole uhanalainen laji

Saara Tveit kirjoitti ihmisaitausta varten seuraavanlaisen esittelytekstin:

Ihminen

Homo sapiens sapiens

Ihminen ei ole uhanalainen laji. Ihmisen levinneisyysalue käsittää koko maapallon. Ihminen tulee toimeen kaikilla ilmastovyöhykkeillä trooppisesta arktiseen ja kasvillisuusvyöhykkeillä sademetsästä tundraan. Ihmisellä ei ole luonnollisia vihollisia. Laji on hyvin sopeutuvainen, ja se on kehittänyt mahdollisuuksia kasvattaa populaatiokokoaan. Laji on muun muassa pystynyt estämään populaatiokokoa normaalisti säätelevien virusten ja bakteerien toimintaa. Lajin yksilömäärä onkin kasvanut räjähdysmäisesti lyhyessä ajassa.

Järjestön sisällä käytiin keskustelua siitä, haluammeko korostaa ihmisen hegemoniaa huolimatta siitä, että ympäristömuutokset uhkaavat myös ihmisen selviytymistä. Tällä hetkellä ihmisen ylivoima on kuitenkin ekologinen tosiasia, ja niinpä teksti päätettiin hyväksyä.

Tekstiä tehosti levinneisyyskartta, joka osoitti, että ihmisiä on joka puolella maapalloa.

Nähtävillä oli myös Dodo ry:n kyltti, joka kasvatti tarhan arvoituksellisuutta. Ihminenhän tappoi aikoinaan dodon sukupuuttoon mutta antoi sittemmin sille virtuaalisen elämän satukirjoissa ja ympäristöliikkeen symboliikassa.